~laskuja~

 ~lattija pestii hutjilla~ (lehti / havupuun oksista tehty huiska)

~mistäs sä noi hyvä hulja oles saanu~ (onkivavan)

~ne lepät ol aika hutjija~ (pitkiä ja hoikkia)

~sil pojal onkin tavalisen komja toi hulja~

~vuara kasvvaa niim männyn hutjaketta että~ (mäntyvaarat)

~tuo kukka on kasvanna semmoseks hutjakkeeks~ (pitkäksi)

~kene koera hutjake heä hutjakehtanuo meijjä kartanos~ (pihalla)

~hää tantsii ja juoksoo nii hutjakaast~ (notkeasti)

~ongevvapa pittää ollah hutjakka jotta se taippuu~

~sattuipa hutjakka vihta~

~oli tuommonen hutju poeka, jonka tuuli melekeen koataa~

~puu hurjusi oikke~ (heilui)

~maa hutjuu~

~niin minä pelekäsin sielä kuusesa ko se hutju, em mee toista kertaa 

hutjuselle paikalle~ (korkeiden paikkojen pelko ja apinoista

kehittyminen=ristiriidassa)

~kuma viäl olin piänenä pojah hutjukkana~ (lapsuusmuistot)

~tuul hurjutta puitte larvoi~

~mitee se tuo koerah hutka teällä hutkuilloon~ (pielisjärven kieltä)

~löivät moaha pystyy sem puu kovast, ettei se peäst hutkamoa mihikeä päi~

~sev velii kuali siälä tehtahalla jotta hutkahti~ (vieraat tehtaat,

omat uhrit)

~on se tuo lumi tämän päivän aikana hutkahtanu~ (sulanut)

~toesinnaa se viijjäh hutkaottaa syvvää~ (pehmeä suo)

~on se ollu hutketta lumele~ (kevät!)

~päivä mänyy hutkiast~ (nopeasti)

~tuo mänty se on kasvannu niin hutkiast~

~koht vaa hutkitti vihral~ (saunassa, pientäkin lasta, vihta=taikakalu)

~poro lähti laokatah hutkimaan~

~luuvah hutkii lunta~ (luo eli lapioi, oudoksuen, lumi=pyhä asia)

~ku siä aina hutkit, sin puheitas ei enäh kukah usko~

~ei kun hutkisti~ (orava kuusen latvaan)

~laps syyvä hutkittaa~ (hotkii)

~kuh hutkitti tuota lunta tuon entisel lumem piälen niim paljo~

~kyllä nuita irtokoiria vain näkyy melkehij joka päivä täälä hutkottavan, 

kenen net lieneväkki kaikki~ (maan oikeat eläimet tuhonneet koirat)

~Pekka sai emä hutkun puullatvasta muahan~

~kyl veti niim pahukse hutluiks, kum pääsin ylös avenost ja lährin kotjak klipomaa~

(aloin kylmettyä, sammatin kieltä)

~mokoma hutmakem mikä on~ (omat voimasanat)

~tiä hieskoivusta tehty vasta on sellainen hutmakko ei tällä kehtua kylpii~

~myö kö oikei hutmittii messäpaloa, nii saatii se sammumaa~ (omat palokunnat)

~hutou ryöstökäm perhään~ (koira, tokasta karanneen poron)

~sit vähä hutsautettii asteit ja pistettii vakkaa kuivumaa~

~kyllä net porot alethin luokkointumhan heinäsuovilta ku hutsautin koiran perhän~

(vieraalta tuntuva poronhoito, luonnon vastaista)

~hutsoi sanoo Inaril lappalainen koiralle~

~niin suurii huttalei tulla lunta~ (huttalei eli hiutaleita)

~ko sato lumen hutterova puolivartehe~ (saappaan)

~huttinee~ (hyttynen)

~juhannukse uattona se keit hutu, se ol mummoila semmoine~ (tapa,

ju-han-nus, vrt. marin kielen ju=taika, noituus, lyhyet eli vanhat sanat)

~tul ohutta mun huttuin~

~tekkiithän hyö härkkimiikii mil sit huttuu vatkattii~

~ja sit purtsan kans tehtiin oikein hyvä muusi ja perunahuttu~

(purtsan eli survimen)

~huttunnaaha nuo pientareet om marjoi~

~kyllä pittää nuotale männä, ku mujjeet parveiloo nii tihheessä, 

että on yhtenä huttuna~ (säämingin kieltä)

~koi ne asjat mää ain mieltä myöte ni sit sitä murjotettaa nenä hutullaa~

~nouskuahan ylös päivä on jo huttuhongan piällä~

~oj jo aurinko huttuhongam piässä~ (vrt. hutun syömisen aikaan)

~Väinö oj jo huttuhonkkiim piässä~ (kaukana)

~niitä ol tuollasta pientä monkkii niin paljo jot se ol joka paikka 

huttuhuttuna~ (kalanpoikasia)

~älä mää mihikää, käyvää haukkaamaa huttukakkaroi~ (perunapiirakoita)

~huttunen~ (hyttynen)

~huttunen~ (männyn vuosikasvain, vrt. huttumännyt)

~hui huttupatainem paraneh huommenna tervveeks~ (hoettiin lapselle, 

kipeään kohtaan)

~joha tuota lumen hutturaa sattu kertatulolla~

~paan nyt vähä peittoja ettei hutturas nävy~ (hävystä, oikea kieli

=paikallista, elävää, muuttuvaa)

~ol huttuöitsit ja rinkelöitsit~ (iltamien nimiä) 

~pakkasen hutuva~ (utua)

~kyllä siitä toesinaan soapi nuita hutuja jos kuim paljo sieltä heinikol 

laijasta~ (kalanpoikasia, vrt. huttu)

~onki sajellu päiväkausija tuommosta hutulunta~

~kyllä siinä on sitte pieni sopeva hutu~ (suloinen koiranpentu)

~soon hutu sinne, hutu tänne, ei siihen miäheen o luattamista~

~tää tupa tunttuki nii hutuselt, kun tule sisäl pakasest~ (hutuselt

eli lämpimältä)

~tul pijan tän ylös lauvol, täl on niin hutunen olla~ (lämmin, lauteilla)

~koko päivän on puskapäissä tuulla hutuuttanu~ (puuskissa,

kevään merkkejä)

~siin talos on paha olla piikan, siel joutuu jokahiisen hutuitettavaks~

(vieraat talot, vieras toisilla teettäminen, tietäjä Joutavainen 

neuvoo kaikkia toisilla työtä teettäneitä suuntaamaan hellsinki-vantaalle,

sieltä lennätetään pois ihmisjätettä)

~kyl on tuo notko sakijaa hutukkaa kuusimetsää~

~katso ko hänel o metkast kaulavaate hutullaa~ (huivi, silmille vedettynä)

~on hutunaan mökkie~ (oudoksuen, vrt. oma asutus)

~em minä oos sellaane hutupää jotta minä rikastuusin äkkiää~

(upporikasta ja rutiköyhää, vieraat ääripäät)

~ninku hienoa tupsua laetettu, semmosta linnuhhöyhenel laetoo, semmosta 

hienoo huturia~ (naisen puseron kauluksessa)

~hiljoa tekkyö hutustoa~ (omat työt)

~älkää hututtako sitä pentua, ettei tu vihanen~ (usuttako, koiranpentua)

(lähe: suomen murteiden sanakirja osa 4)